Outoja kivenmurikoita rantaviivassa

Katselimme linkistä Hanneksen upeaa luistelua ja kyllä herra luisteleekin yksiteräisillä upeasti!!! Nyt vain jääkiekkojoukkuetta kasaamaan! Tää on kivaa!

ja takaisin matkantekoomme...Christhurchista suuntasimme kohti  skottihenkistä Dunedinia. Puolivälissä matkaa päätimme pysähtyä katsomaan mitä nähtävyysviitta Boulders mahtaa pitää sisällään. Rannalla oli laskuveden paljastamana täydellisen pyöreitä kivenmurikoita, osa jo aikojen saatossa hajonneina. Kyllä se luonto sitten osaa tehdä ihmeitä! Meille taidevalokuvaajille tuommoinen aihe olikin aika vastustamaton - Pete ota oppia...

Tällä kivellä oli jopa pää ja kädet!!!

Ilari järjesteli joutessaan kivet vähän siistimpiin riveihin

 

 

Dunedinissa olimme cottage- eli mökkimajoituksessa keskellä kaupunkia. Vastaanoton irlantilainen herrasmies antoi meille todella hyvät ohjeet kaupungin  ja lähialueen haltuunottamiseksi ja aikalailla me herran ohjeita noudatimmekin...Uuteen paikkaan tultuamme etsimme ensimmäiseksi yleensä ruokakaupan sillä tässäkään majoituksessa ei ole aamiaista tarjolla. Siis leipää, maitoa, muroja jogurttia, hedelmiä...Samalla suunnalla kuin  ruokakauppa sijaitsi maailman jyrkin katu - Baldwin street. Sehän piti käydä kävelemässä huipulle ja alas , Petteri meni juosten ylös...Palkitsimme urheilusuorituksemme illallisella ja  oluella (kaupungissa on oma panimo) paikallisessa pubissa.

Lapset ovat suorassa, katu on vino...

 

Dunedin on iso opiskelijakaupunki, mutta nyt opiskelijat ovat kesälomalla, joten kaupungissa oli aika rauhallista. Tosin jotkut talot olivat hieman omaa "modernia" luokkaansa romukasoineen jne... Kävelimme takaisin majoitukseen ja menimme nukkumaan

Seuraavana päivänä heräsimme ajoissa, aamupalat naamaan ja autoon --> Ajoimme 20 km Peninsulaan, Otagon niemimaalle. Ensimmäisenä rastina oli kävelyreitti hienoissa maisemissa. Söimme parit kolmioleivät, porkkanat ja kananmunat ja rakensimme parit hiekkalinnat, kunnes jatkoimme matkaa kohti niemimaan kärkeä. Kärjessä pysäköimme auton ja menimme Royal Albatross Centreen. Varasimme liput illan sinipingviinikatselupaikalle ja ostimme myös liput 1h päässä olevaan Royal Albatross-katselulle. Odotellessamme sitä kävimme kahvilassa juomassa Cafe Lattet, Long Blackit, Fantat ja Milkshaket. Sitten olikin jo aika lähteä kierrokselle. Kierroksen alussa menimme oppaan mukana huoneeseen, jossa opas esitteli albatrossin vuoden. Sen jälkeen laitoimme takit päälle ja lähdimme Niemen aivan kärkeen katsomaan albatrosseja katselukopista. Huimiahan nuo ovat, kun suurimmilla siipiväli yli 3.3m ! Muutama tipu hautoi munaa ruohikossa ja nuoriso (noin 5 vuoden ikäisiä) nautiskeli hyvästä tuulisesta lentosäästä.Kun albatrossi puolen vuoden iässä ottaa siivet alleen, palaa se maihin vasta noin 4-5 vuoden iässä.  Pääravintona linnuilla on kuolleet kalmarit kelluvana pinnasta. Jopa yhdeksällä kymmenestä albatrossista on muovia mahassaan, koska muovi kellu, niin albatrossit luulevat sitä ravinnokseen. Älkää siis IKINä heittäkö muovia luontoon!!! Albatrossikierroksen päätyttyä nousimme autoon, ja lähdimme oppaan suosittelemaan keltaslmäpingviinikiertueelle.

 Otagon niemimaa oli upea paikka!

 

 Furseal eli jonkinmoinen hylje lekotteli rannalla

 

Royal albatross teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen. Upeita lintuja!!

 

Kun saavuimme pingviinipaikkaan, söimme odotellessamme hieman välipalaa ja ostimme liput katselukierrokselle keltasilmäpingviinien maailmaan. Nämä maailman harvinaisimmant pingviinit elivät tällä rauhoitetulla rannalla tai tarkemmin sanoen rannan takana olevassa metsässä. Tämä pingviinilaji ei muista sukulaisistaan poiketen ole kovin sosiaalinen, joten se tarvitsee metsää, jotta saa riittävästi yksityisyyttä (kuulostaa niin kotoisalta, kommentoi Kipa...). KOska 80% metsistä on pistetty matalaksi ja rannoilla on paljon ihmisiä, on keltasilmäpingiineillä aika heikot olot ja kannat vähenevät kovaa vauhtia.
Menimme aluksi n. kilometrin minibussilla, ja jatkoimme matkaa 2. maailmansodan juoksuhautoja muistuttavissa tunneleissa. Näimme pingviinin poikasen ja kaksi nuorempaa pingviiniä sukimassa toisiaan. Käännyimme takaisin ja jatkoimme matkaa kohti hyljekalliota. Näimme muutaman hylkeen ja jatkoimme matkaa. Tielle sattui kaksi keltasilmäpingviiniä. Ne täytyi kiertää, ettei häirittäisi liikaa. Näimme piakkoin myös meressä uivan pingviinin, ja opas kuulutti muille radiopuhelimellaan: Ensimääinen pingviini ui meressä, toistan: ensimmäinen pingviini meressä... Kierros oli upea, sillä näimme maailman harvinaisimman pingviinin, sekä maailman pienimmän pingviinin, sinipingviinin, joita menemme katselemaan sitten illalla. ajelimme autolla majoitukselle Pizza Hutin kautta. Löhösimme kämpillä pizzaa nauttien muutaman tunnin, kunnes oli aika lähteä uudestaan Otagon kärkeen. Oli klo 21.00 paikallista aikaa, ja maailman pienimmät pingviinit, sinipingviinit tekivät tuloaan mereltä kalastamasta takaisin kotipesiin. Seisoimme 70 muuden turistin joukossa rannassa metallisella lavalla katselemassa, kun nämä pikkukaverit rantautuivat. Pingviinejä rantautui yli 110. Mietimme, että miten noin pienet otukset pärjäävät 25 km päässä merellä, pieniä kun olivat. Todellisuudessa ne ovat merellä elementissään. Kun pingviinit oli nähty, läksimme varovasti ajelemaan pimeydessä kohti majapaikkaa. Yksi sinipingviivi tötterehti tiellä, mutta onneksi ehdimme jarruttaa ajoissa!

Keltasilmapingviinit olivat hankalia kuvattavia...